Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 21.5.2026 Peltolan koululla, Vantaalla. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2025 tilinpäätös ja saariyhteistyön jatko Merenkävijöiden kanssa. Yhdistyksen jäsenet päättivät yksimielisesti saariyhteistyön jatkamisesta kaudella 2027. Merenkävijöillä on oikeus lopettaa saariyhteistyö ilmoittamalla siitä viimeistään 30.11.2026. Hallitus kertoi myös, että yhteisnostoista ja yhteislaskuista oli pyydetty tarjouksia kolmelta eri kuljetusyritykseltä. Tarjoukset saatiin kahdelta. Tarjoukset olivat kalliimpia kuin nykyiseltä toimijalta, ja päivät olisivat olleet sekä lauantaita että arkipäiviä. Jäsenistö toivoi, ettei kuljetusliikettä vaihdeta.
PUKKITALKOOT 10.6. KLO 17.00
Pukkitalkoot pidetään 10.6.2026 klo 17.00 alkaen. Talkoissa järjestetään venepukit siistiin riviin, siivotaan kerhon aluetta ja rakennusta. Talkoissa myös maalataan kerhorakennus siltä osin, kun se viime vuonna jäi kesken. Voit ottaa mukaasi iloisen mielen lisäksi esimerkiksi oksasakset, lapion tai kottikärryt. Paikalla on myös jätelava, jonne voit viedä rikkinäisiä pressuja tai muuta veneilystä ja talvitelakoinnista aiheutunutta jätettä. Toivomme runsasta osanottoa.
KATSASTUSPÄIVÄT 2026
24.6.2026 on vielä mahdollista katsastaa vene, jos et ole sitä vielä tehnyt. Veneen katsastus varataan kerhosovelluksesta. Veneen tulee olla katsastettuna viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Jos et ole laittamassa venettä PLVK:n laituriin kaudelle 2026 tai et muusta syystä saa venettä katsastettua 30.6.2026 mennessä ilmoita siitä toimiston sähköpostiosoitteeseen. Jos ilmoitusta ei ole laitettu sähköpostilla ja veneen katsastus on suorittamatta 30.6.2026 mennessä lähetämme katsastuksen laiminlyöntimaksun.
Yhteiskatsastuspäivien ulkopuoleiset katsastukset sovitaan katsastuspäällikön kanssa. Katsastuksen puhelinnumero on 050 440 4198. Huom! vain puhelut, tekstarit eivät tule läpi.
Yhteiskatsastuspäivinä katsastukset aloitetaan noin klo 16:30 alkaen.
Kuka tahansa SPV:n katsastaja voi katsastaa veneen
Suuliin on lisätty uusi toiminnallisuus, jonka avulla veneenomistaja voi itse määrittää oman veneensä ”Vapaasti katsastettavaksi”. Kun vene on merkitty vapaasti katsastettavaksi, kuka tahansa Suuliin merkitty katsastaja voi suorittaa veneen katsastuksen riippumatta jäsenen omasta kotiseurasta. Tämä helpottaa erityisesti tilanteita, joissa veneen omistaja liikkuu tai vaihtaa paikkakuntaa, tai katsastus halutaan tehdä joustavasti esimerkiksi vierasvenesatamassa. Keskeiset asiat lyhyesti:
Veneenomistaja voi itse valita veneelleen asetuksen Vapaasti katsastettava Suulissa. Asetus antaa kaikille katsastajille oikeuden katsastaa kyseisen veneen. Katsastaja voi hakea vapaasti katsastettavat veneet venehausta. Tieto nollautuu automaattisesti, jos veneen omistaja vaihtuu.
Toiminnallisuuden tavoitteena on helpottaa katsastusten suorittamista, parantaa joustavuutta ja tukea seurojen välistä yhteistyötä.
VENEILYTURVALLISUUSVIIKKO 1.6. – 7.6.2026
Suomen Meripelastusseura organisoi tällä viikolla koko maan kattavan veneilyturvallisuusviikon ajalla 1.6.–7.6. Lisätietoja löytyy Meripelastusyhdistyksen nettisivuilta.
TULE MUKAAN SOLMUPAJAAN
Vielä ehtii osallistua solmupajaan. Solmupajassa tavoitteena on oppia veneilyyn liittyvien käytännöllisten solmujen tekoa, oppia tunnistamaan eri solmutyypit ja niiden käyttötarkoitukset. Opitaan myös tunnistamaan erilaisia köysityyppejä ja miten köysi rihmataan tai liitetään toiseen köyteen. Opitaan myös muita käytännöllisiä asioita.
Taito tehdä solmuja ei ainoastaan ole hyödyllinen taito, se on myös mukava harrastus. Solmujen tekeminen aktivoi aivoja ja pakottaa keskittymään. Lisäksi tekeminen rauhoittaa ja auttaa kehittämään hahmotuskykyä sekä ylläpitämään motorista toimintakykyä. Ja ennen kaikkea, onnistumisista tulee hyvä mieli.
Solmupajat pidetään PLVK:n Vuosaaren tukikohdassa. Seuraavat solmupajat ovat maanantaisin 8.6, 16.6 ja 22.6 klo 18-20. Mukaan voi aina tulla, vaikka ei olisi päässytkään aiempiin pajoihin.
Ota mukaan omat köydet, ja jos on, niin erilaisia kiinnitysvälineitä, kuten knaappeja, rissoja, kausseja, lenkkejä jne. Mitä vain, mihin haluat köyden kiinnittää. Köysiksi riittää pari muutaman metrin pätkää.
Jos sinulla on kysyttävää niin lisätietoja antaa PLVK:n jäsen ja solmuharrastaja Pertti Saviranta. Nähdään Solmupajassa.
VIIRIT JA LIPUT
Seuran lippuja ja viirejä voi tilata PLVK:n verkkokaupasta. Huomioithan että liput toimitetaan vasta kun maksu näkyy PLVK:n tilillä. Suositeltu toimitustapa on nouto kerhotalolta.
Mukavaa veneily kesää!
Terveisin
PLVK ry
Hallitus
